Jäsentiedote 5/2016 Kevätpäivät ja Vinkkipalvelu

7.5.2016

Proflangin kevätpäivät 2016 Salossa – Ilmoittautumisaika jatkuu 13.5. saakka

Proflangin kevätpäivät 2016 pidetään Salossa Turun ammattikorkeakoulun tiloissa 26.–27.5.2016.  Kevätpäivien teemana on  Monikanavaisuuden mahdollisuudet.

Keynote-puhujaksi on kutsuttu Kristina Edström, joka toimii apulaisprofessorina KTH Royal Institute of Technologyssa Tukholmassa. Kristina Edströmin esitys käsittelee vanhojen perinteisten opetusformaattien kyseenalaistamista sekä uusia opetusmuotoja, jotka toimivat oppimisnäkökulmasta tehokkaammin – ilman, että se lisää opettajan työaikaa tai -määrää. Tällaisesta ajattelutavasta on huomattavaa hyötyä myös digitaalisesti tuetun opetuksen kehittämisessä. Digitalisaatiossa vaarana on, että perinteiset formaatit muunnetaan digitaalisiksi kaavamaisesti esim. niin, että luennot vain videoidaan ja viedään virtuaaliympäristöön. Tällöin riskinä on, että investoimme sellaiseen, mikä on paitsi resursseja vievää että tehotonta. Edström ottaa kantaa esityksessään digitaaliseen kehitykseen, joka tällä hetkellä koskettaa myös korkeakoulukenttää, ja jonka visiona on tulevina vuosina digitalisoida ainakin osa tutkintoon johtavista opinnoista.

Esitysten ja puheenvuorojen lisäksi ohjelmassa on paneelikeskustelu, työpajoja, vierailu Salon elektroniikkamuseoon ja illallinen Salon Seurahuoneella.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu kevätpäiville 13.5.2016 mennessä osoitteessa http://www.proflang.org/

Kysely Vinkkipalvelun käytöstä

Olemme avanneet Vinkkipalvelun jäsenistölle tämän vuoden alussa. Toivomme palautetta Vinkkipalvelun käytöstä ja vinkkien hyödyllisyydestä. Vastaamalla kyselyyn voit vaikuttaa Vinkkipalvelun kehittämiseen.

Vastaa kyselyyn verkkosivujen jäsenhuoneessa. Vinkkipalvelu:

https://www.proflang.org/jasenhuone/vinkkipalvelu/

Tapaamisiin kevätpäivillä Salossa!